Tuotannonsuunnittelija
Vastaa siitä, että oikeat tuotteet valmistetaan oikeaan aikaan, oikeilla resursseilla ja korkealla toimitusvarmuudella.
Vastaamme yleensä kahden viikon sisällä
Vastaa tuotannon suunnittelusta, koordinoinnista ja optimoinnista siten, että asiakkaiden tarpeet täytetään oikean laadun, toimitusvarmuuden ja kustannustehokkuuden mukaisesti. Tehtävän tavoitteena on varmistaa, että tarvittavat raaka-aineet, pakkausmateriaalit ja tuotantoresurssit ovat käytettävissä oikeaan aikaan.
Keskeiset työtehtävät
Laatii ja päivittää tuotantosuunnitelmia myyntiennusteiden, tilausten ja varastotilanteen perusteella.
Varmistaa, että tuotannossa tarvittavat raaka-aineet ja pakkausmateriaalit ovat saatavilla oikea-aikaisesti.
Suunnittelee tuotantojärjestyksen ja kapasiteetin käytön tehokkuuden maksimoimiseksi.
Seuraa varastotasoja ja käynnistää tarvittaessa hankinnat tai tilaukset.
Tekee tiivistä yhteistyötä tuotannon, hankinnan, myynnin ja logistiikan kanssa korkean toimitusvarmuuden varmistamiseksi.
Käsittelee ja raportoi suunnitteluun liittyviä poikkeamia.
Edistää jatkuvaa parantamista tuotannonsuunnittelussa, varastonhallinnassa ja resurssien tehokkaassa käytössä.
Varmistaa, että laatuvaatimukset otetaan huomioon tuotannon suunnittelussa.
Osaamisvaatimukset
Arvostamme kokemusta tuotannonsuunnittelusta tai logistiikasta, mutta otamme mielellämme huomioon myös hakijat, joilla on muunlaista tehtävään soveltuvaa kokemusta.
Hyvät analyyttiset taidot ja järjestelmällinen työskentelyote.
Kokemus toiminnanohjaus- tai suunnittelujärjestelmistä katsotaan eduksi, mutta tärkeintä on kiinnostus ja valmius oppia uusia järjestelmiä.
Kyky priorisoida työtehtäviä ja tehdä päätöksiä myös kiireisissä tilanteissa.
Hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.
Kyky kommunikoida sujuvasti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä suullisesti että kirjallisesti katsotaan eduksi.
Työ tarjoaa monipuolisia ja mielenkiintoisia tehtäviä sekä hyvät mahdollisuudet kehittyä ammatillisesti ja vaikuttaa toiminnan kehittämiseen. Työskentelet osana pientä ja yhteistyöhenkistä tiimiä. Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen, ja se alkaa sopimuksen mukaan.
Lisätietoja tehtävästä antavat:
Catarina Ahlö, catarina@gorans.fi, puh. 040 754 6872
Konrad Svenfelt konrad@gorans.fi, puh. 044 095 1806
Lähetä hakemuksesi viimeistään 23.10.2026.
- Osasto
- Görans Konttori
- Sijainti
- Pietarsaari
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
Pietarsaari
Miksi henkilöstö viihtyy Korv-Görans Kebabilla
-
Mukava työpaikka
-
Ystävälliset ja avuliaat työtoverit
-
Vaihtelevat ja mielenkiintoiset työtehtävät
-
Hyvät henkilöstöedut
Perheyritys
Ab Korv-Görans Kebab Oy on kasvava perheyritys Pietarsaaressa. Valmistamme enimmäkseen lihatuotteita suurkeittiöiden ja vähittäiskaupan tarpeisiin ja myymme niitä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.
Kehitämme aktiivisesti toimintaamme ja tavoitteemme on olla alan johtava toimija Suomessa ja lähialueilla.
Görans yrityksenä
Me Ab Korv-Görans Kebab Oy:llä panostamme merkittävästi nykyaikaiseen,
kustannustehokkaaseen, turvalliseen ja tehokkaaseen elintarviketuotantoon.
Jatkuvan tuotekehityksemme ansiosta kykenemme tarjoamaan sekä ammattilaisille
että kuluttajille laadukkaita tuotteita.
Tuotteemme ovat pikaruokailun klassikoita, minkä lisäksi olemme kasvaneet
merkittäväksi hotelli- ja ravintola-alan sekä vähittäiskaupan
tavarantoimittajaksi. Vientimäärämme ovat kasvaneet huomattavasti, ja nykyään
Göransin tuotteita löytää esimerkiksi monien ruotsalaisten kauppaketjujen
pakastealtaista.
Valmistamme myös kaupan omia merkkituotteita sekä alihankintatuotteita
muille elintarvikealan yrityksille.
Tuotevalikoimamme koostuu lihavalmisteista ja ateriakastikkeista. Päätuotteemme
on kebabliha jalostettuna eri asiakassegmenttien tarpeisiin, minkä lisäksi
valmistamme kokoliha- ja kanatuotteita.
Viime vuosien aikana olemme panostaneet merkittävästi nykyaikaiseen tuotantoon.
Kesällä 2019 ovensa avannut tehtaamme työllistää noin 75 ammattitaitoista
henkilöä.